16/09/2007

Pyhä peltilehmä

Myin perjantaina autoni. Saman päivän aikana työpaikalle perustettiin tilapäinen vedonlyöntikeskus, jossa tippailtiin ahkerasti maanantai-aamuista kulkuneuvoani. Iltapäivällä pienin kerroin oli työkaverin autolla ja seuraavaksi eniten oli veikattu taksia. Ja minä tietysti kiljumassa pää punaisena, että millaisena ihmisenä te oikein minua pidätte.
Saatan toki olla hyvinkin riippuvainen vanhasta pösöstäni, mutta sehän on vain tottumuskysymys. Asioista poisoppiminen on aina vaikeinta.

Uuden paremman ja terveemmän elämän kunniaksi listaan tähän autoilun plussat ja miinukset, siten kuin minä ne koen.

- autoilu on sikakallista (vakuutukset, autovero, autopaikka, bensa, korjaukset...).
- autoilu tekee laiskaksi (lähikauppaankin tulee kurvailtua autolla, jos ei pidä itseänsä kurissa).
- yksityisautoilu saastuttaa ympäristön ja tappaa pupuja ja siilejä myös.
- yksityisautoilun yleistyessä kaupat ja muut palvelut siirtyvät koko ajan kauemmaksi keskustasta ja kohta pitää yhden karkkipussin takia ajaa Vantaalle.
- yksinänsä huristellessa ei koskaan törmää (paitsi kolarin yhteydessä) mielenkiintoisiin ihmisiin
- autoilu kiristää pinnaa (parkkipirkot, ärsyttävät kaaharit).
- autolla ajaessa ei voi tehdä mitään muuta, kuten kutoa sukkaa tai täytellä ristikoita.
- autoillessa peppu levenee.

+ autolla pääsee töihin helposti.


Hmm...kuka sanoi, että elämän pitäisi olla helppoa?

11 comments:

Anonymous said...

Kiva kuulla tuollaisesta valinnasta. Mukavaa autotonta tulevaisuutta!

Päivi, Lankakomero said...

Hienoa! Nostan hattua sulle! Ajattelisipa useampi samoin.

Anonymous said...

Hieno päätös! Julkisissa on hyvä neuloa, lukea tai nukkua - mikä ettei täytellä ristikoitakin. Puhumattakaan sitten matkojen kävelystä tai pyöräilystä!

muoriska said...

Oikea valinta, mie vain asun korvessa joten oma auto on välttämättömyys.
Toinen asia mitä minä peräänkuulutan isoissa taajamissa.. Kerrostaloihin ja rivitaloyhtiöihin talopesulat takaisin. Säästää niin kustannuksia kuin kosteusvaurioiltakin.
Hyvää viikon alkua!

Luuna said...
This comment has been removed by the author.
uhoava gnu said...

Mahtavaa! Hyvä päätös, eikä kovin tavallinen (ikävä kyllä). Sillä rahalla, mikä autoon kuluisi hujauksessa, saa ostettua vaikka maailman ihanimman (ja kestävimmän) polkupyörän :)

Pilvi said...

Kiitti kannustuksesta kaikille!

Mä en muuten ole poistanut kenenkään kommenttia, vaikka tossa lukee niin...outoa. Jos siis olet kommentoinut etkä näy, kirjoita ihmeessä uudestaan!

Anonymous said...

Onnea hyvästä päätöksestä! :) Me myös myytiin auto pois kesällä, eikä ole tullut ikävä. Mulla on työmatkat 20-30 km, ja hyvin ne taittuvat bussilla, vaikka aikataulujen kanssa saa aina vähän pelailla, etenkin kun iltaisin ei tule busseja enää oikein pois (mulla loppuu työt noin klo 20). Mutta hyvin on mennyt tähän asti.

Mua tietysti kiinnostaa, että millä kulkuvälineellä sinä sitten töihin tänään menit? :) (en löytänyt sitä tekstistäsi)

Pilvi said...

Aamuisesta tihkusateesta huolimatta sitkeesti fillarilla...:) hätätapauksessa pääsen kyllä bussillakin töihin, pitää vaan lähteä varttia aikaisemmin. Olen kuitenkin suunnitellut pääsääntöisesti mennä joko pyörällä tai kävellen. Skootterikin ois kiva...

heidi said...

Tosi hyvin tehty! Ja taksilla on kyllä lupa tarvittaessa huristaa - maksaa kuitenkin vähemmän kuin auton kokoaikainen ylläpito.

Pilvi said...

Niin ja voihan sen auton tarvittaessa vuokratakin vaikka viikonlopuksi....jos tarvii.