30/10/2007

Rakas Joulupukki

Ulkona on nyt niin kovin pimeää kaikkina vuorokauden aikoina. Työmatkaa tahkoan edestakaisin nenänpää maata ruopien ja iltaisin tuskin jaksan nostaa sukkapuikkoa soffapöydältä.
Mariannesuklaatakin menee sitä vauhtia, että kohta pillifarkkujen päällekiskominen käy mahdottomaksi.
Koska olen liian väsynyt liikkumaan, vietän turhan paljon aikaa tietokoneella, joka on johtanut kaikenlaisiin ongelmiin. Pahimpana pirulaisena voisin mainita Facebookin. Se oli eräs sateinen ja harmaa päivä, kun se vei käden rannetta myöten. (Toisaalta en halua olla siellä, toisaalta en jaksa nyt mitään muutakaan.)

Rakas Joulupukki, sinähän tiedät, että minä rakastan syksyä. Tänä vuonna tämä vuodenaika vaan tuntuu kivireen kiskomiselta. Tontut varmaan jo tietävätkin, että siskoni on pari viikkoa sitten valaissut elämänsä kirkasvalolampulla ja muuttunut samalla duracellpupuksi, joka ei ole syksyn harmaudesta tietääkseenkään.
Niin, arvaatkin varmaan, mitä toivoisin kovasti joululahjaksi...
(Kirkasvalolamput oli jossain vaiheessa kodinykkösessä puoleen hintaan, 99e...ei paha, vai mitä?)

PS. Kiltti olen ollut ja välillä ihan kamalakin, (mutta siitä syytän PMS-oireita).

Terveisin,
tiskirätiksi ryytynyt Pilvi


Kaamosväsymyksestä huolimatta uskaltauduin mukaan Lapaskuuhun, koska yksi pari kädenlämmittimiä on jo melkein valmiina... plusmerkkinen saldo on siis tällä kertaa melko varmalla pohjalla (karvaassa muistissa vielä muutama tyhjinkäsinloppusuoralleprojekti...)

7 comments:

Lotta said...

Jep, pimeys on ahterista. Kantsii kuitenki testata niitä halpislamppuja, Matroskin ties kertoa Mielitylle että jotku voi aiheuttaa jopa pahoinvointia (argh, minoon kauhee juorutäti!! :) )

Voimia! Ja eiköhän se pyöräily kompensoi sen Mariannesuklaan :)

Mika said...

Käsittääkseni myös tavalliset energiansäästölamput toimivat kirkasvalolamppuina, siis oleellista on valon määrä. Eli monitorin päälle valaisin ja siihen pari 21W energiansäästölamppua, löytyy mm. klasulta. Hieman edullisempaa mitä erityinen kirkasvalolamppu.

Ja energiansäästölamppuja sen takia ettei ne vie ihan niin paljoo sähköä, ja useissa valaisimissa on rajoituksia sille kuinka
isoja lamppuja niihin saa laittaa, lämpökuorman takia.

Siskokulta said...

LUXeja (mitä ikinä ne onkin) pitää olla yli 2500 jotta auttaa. Muuta ei tartte tietää ku lamppukauppaan marssii. Halpislamppu voi siis ihan yhtä hyvin toimia, toisaalta se Kodin Ykkösen lamppu ei ollu ees mikään halpislamppu koska normaalihinta on siinä 189e.

Että sillee.

Pilvi said...

Ei mitään hajua lukseista, fyssan tunnit meni koulussa uneksiessa... luotan vahvasti Joulupukin kykyyn valita juuri oikeanlainen lamppu.

Kiitos tsempistä, tänään muuten paistoi aurinko ja heti oli virkeempi olotila!

Anonymous said...

Luksi tarkoittaa valaistusta/ valaistusvoimakkuutta. Jos sinulla on neliömetrin kokoinen kappale, se kylpee 1 luksin valaistuksessa, jos siihen osuu yhden lumenin valovirta. (Lumen taas tarkoittaa valolähteen säteilemän valon tehoa.) Tarvitset siis 2500 lumenia saadaksesi neliön alueelle 2500 luksia. How simple is that!

Kunhan höpisen:)

Pilvi said...

Kiitos anonyymille fyssan pikakertauksesta...nyt olen paljon viisaampi...:)

Sirpa said...

Hyvä kun muutkin sanovat sen ääneen:pistäkää valoja päälle ja reilusti=ajaa saman asian kuin erikseen ostettu kirkasvalolamppu!!Aikani itse kinusin samaa, kunnes mies(sähköalan ihminen)kyllästy ja sano, et hän on kyl suunnitellu taloon normaalia enempi valaistusta jota rouvan passaa käyttää!!Heti aamusta laitan valot päälle ja käytän hyvän yleisvalaistuksen lisäksi kohde,koriste,yms valoja. Nyt on muutama talvi kokeiltu ja entiseen hämärän hyssyyn en palaa. Kantsii kokeilla;)