12/02/2007

Mohairin uhrit ry

Mamin huivi tuli valmiiksi (kuvia sitten kun se on ensin nähnyt huivin) ja nyt on pakko pitää taukoa mohairista ennenkuin saan pysyviä limakalvovaurioita nenääni. En tiedä, voiko mohairvuohelle olla allerginen vai irtoaako siitä mohairvillasta jotain pienhiukkasia, jotka nakertavat huoletonta neulojaa sisältä päin.
Joka tapauksessa kaksi peräkkäin neulottua mohairhuivia on saanut nenäni tulvimaan ja olen joutunut ihan väkisinkin harjoittelemaan niistämistä.

Olen kateellinen kaikille niistämisen suvereenisti hallitseville ihmisille tässä maailmassa eli siis lähestulkoon kaikille muille paitsi itselleni. Minä en jostain syystä vaan osaa niistää oikein.

Silloin kun olin pieni ja räkäinen, minua yritettiin sinnikkäästi ja kannustavasti opettaa, että puhallat vaan reippaasti nenän kautta siihen nenäliinaan ja pidät suun kiinni samalla. Ja voin todellakin kuvitella sen vanhempien mieltä pikkuhiljaa nakertavan epäuskon, kun alkoi selvitä, että vaikka se meidän Pilvi monta muuta asiaa osaakin, niin niistämään se ei vaan opi.

Nyt olen siis 31 vuotta opetellut hengittämistä ja se taitaa sujua ihan hienosti, koska hengissä on pysytty. Niistäminen on kuitenkin edelleen ihan toivotonta. Toisinaan se onnistuu ihan kohtuullisesti, mutta useimmiten kun otan nenäliinan käteen ja alan puhaltaa räkää pihalle, on seurauksena kummalliselta kuulostavaa pärskimistä, korinaa ja lopulta yleensä kuulostan siltä, että olen vaarassa tukehtua. Kaiken tämän järjettömältä näyttävän ryystämisen, tyrskimisen ja sähläämisen jälkeen olen aivan kirkuvan punainen ja lähes henkitoreissani. Ja tuloksena kaikesta vaivannäöstä nenäliinassa on vain murto-osa kaikesta potentiaalisesta räkämäärästä.

Voitte vaan kuvitella, ettei ihan huvikseen viitsi niistää. Eikä koskaan julkisilla paikoilla.
Ja sitten vasta, kun on ihan pakko.
Esimerkiksi mohairhuivia neuloessa.

Onkohan meille avuttomille niistäjille jotain tukiryhmää olemassa? Anonyymit Niiskuttajat?

7 comments:

Eirene said...

Mohair ei aiheuta minulle allergisia reaktioita, mutta niistämistäpä en minäkään vaan osaa. Toki nenäni pyyhin (tietenkin), mutta se nenäliinaantrööttäystaito puuttuu.

Entinen poikaystävänikin muinoin tapasi naureskella (ja vähän pilkatakin), kun: "Kaikki ihmiset osaa niistää!". Jos kohta meitä ei montaa olekaan (?) niin sympatiaa ainakin täältä, tiedän miltä tuntuu. :)

uhoava gnu said...

Olipas sympaattinen juttu!
Itse kyllä allergikkona olen oppinut niistämään oikein voimalla, mutta kaikki sympatiat vain teille Anonyymeille Niiskuttajille!

Pilvi said...

Just toi "kaikkihan osaa niistää" on niin koomista...:) hauskaa, että on muitakin, jotka ei osaa!
Ja kiitos Gnu sympatioista:)

Mari said...

Minä suosittelen sinua käymään lähimmässä apteekissa ja hankkimaan "sarvikuonon" eli nenähuuhtelulaitteen. Niistäminen vähenee kummasti sitä käytettäessä. Ja jos huomaa flunssan tai muun nuhataudin olevan aluillaan, niin ei muuta kuin pari nenähuuhtelua niin nuha loppuu siihen. Täällä kaksi allergikkoa, joista toinen on astmaatikko, suosittelevat sarvikuonoa kovasti! :)

Mari said...

Ei tämä varmaan lohduta, mutta minä en osaa nauraa soveliaasti. Joko käkätän kuin noita-akka, tai korskun kuin virtahepo. Ei puhettakaan solisevasta, helähtelevästä tai muuten runollisesta äännähtelystä. Niin, ja toisinaan kun purskahdan nauruun, se mainitsemasi erite turskahtaa nenästä omia aikojaan. "Nolo" ei alkuunkaan riitä kuvaamaan tilannetta.

MariH said...

sama vika minullakin: Mohair aiheuttaa *ihan mahdottoman* nuhan neuloessa. Traagista se on siksi, että mohair on yksi lempikuitujani. Huolellinen imurointi/ pölyjen pyyhkiminen auttaa sihhen, ettei kuituja kerry asuntoon liikaa..

Pilvi said...

No juu, ei tämä varmaan mikään maailman pahin puute ihmisessä ole, mutta silti jotenkin koominen...:)
Ja eiköhän tämä nuhakin ohi mene nyt kun pidän mohairtaukoa.