10/04/2007

Lahjuksia, sukkahaaveita ja kissa lavuaarissa

Kirjoitin jo pitkän rutinan siitä, että Idols-Arin isä antoi lapselleen onnittelulahjaksi viinaa ja tupakkaa, mutta pyyhin kaiken pois, koska eihän se mulle kuulu ja mä olen muutenkin päättänyt olla ottamatta joka asiaan aina niin pirusti kantaa. (Olen tehnyt ennenkin samankaltaisia lupauksia, mutta minkäs sitä luonteelleen voi...)

Idols-Ari on täysikäinen ja sen isukki myös. Kai jokainen aikuinen saa antaa juuri sellaisia lahjoja kuin itse parhaaksi näkee. Eikä mulla ole edes lapsia, joten en voi mitenkään viisaampana vanhempana neuvojani jakaa. Mikä minä olen mistään mitään sanomaan? Ja tästäkö se kukkahattutädin ura alkaa?

Iloisempiin aiheisiin. Olen yrittänyt vimmatusti keksiä, mitä noista kirjavan rojektin langoista voisi tehdä ja jotain vihreä-keltaista sukkaa olen hahmotellut. Ehkä ihan perusraitaa.
Vilma-vauvalle olen luvannut tehdä vaaleanvihreän pipon, jossa on edessä kirjottu lammas ja lisäksi haluaisin tehdä Kerttu-sukat, joiden ohje on Uhoavalta gnulta. Myös Rainy day -sukat houkuttelevat, niihin kaiketi sopisi vaaleanpunainen lanka hyvin.

Joku aasinsilta pitäisi vielä keksiä kuvassa loikoilevalle Empulle... "pitkä hiljaisuus"... Ööh, no Idols-Arin isä on aasi, mutta meidän Emppu on kissa. (Tosi huono).

5 comments:

hanna-h said...

Toivottavasti ei mene Ari pilaamaan ääntään sillä tupakilla :]
Kissat on hassuja, miten voikin olla noin tyytyväisen näköisenä kovassa lavuaarissa.

Teija said...

Emppu on kyllä suloinen. No juu, mitäpä sitä laulaja keuhkoilla. Kuulostaa enemmän paketilta, jonka vois 16 vee antaa toiselle 16 veelle, oli vähän "white trash" -tyylinen lahjus. Mutta ei kai siinä mitään jos oli saajalleen mieluinen....

muoriska said...

Hmm.. kuules tässä aasinsilta kuvaan.. se nimittäin kuuluu myös siihen kirjavaa rojektiin.. ks. niitä sinun purnukoita siinä lavuaarin päällä. Ja kissa.. sehän on sisustuselementti :)

Rieppa said...

Kissat eivät tarvitse syitä :)

Pilvi said...

Mä vaan ajattelin, että täytyy olla syy, jos kuva on jotain ihan muuta kuin teksti...:)