13/05/2008

Ja niin hän pakkasi rss-syötteensä ja lähti.

Olen suhtautunut Blogilistan remonttiin varsin kärsivällisesti ja myötämieleisesti, koska uudistuksethan kaiketi johtavat yleensä parannuksiin ja toisaalta en jaksa aina joka asian takia hypätä barrikaadeille entiseen malliin. Mitta tuli kuitenkin täyteen, kun muutaman blogin välityksellä tutustuin uusiin käyttöehtoihin, joissa sanotaan seuraavaa:

4.8 Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin. Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen.

En usko, että kukaan haluaa käyttää mitään osaa mun höpinöistä minkäänlaiseen kaupalliseen tarkoitukseen, mutta periaate on periaate. En halua osallistua tuollaiseen, joten aloin tilata lemppariblogejani Google readerin kautta...uusia blogeja tuota kautta on vaikeampi löytää, mutta itse ainakin aion ottaa tavaksi linkata uuteen mielenkiintoiseen blogiin aina kun sellaisen jostain bongaan.
















Guacamole

1 kypsä avocado
puolikkaan sitruunan tai limen mehu
vähän valkosipulia
ripaus korianteria
hitunen chiliä
1 tl öljyä
maun mukaan suolaa ja mustapippuria

Kaikki ainekset kasataan lautaselle ja muussataan haarukalla soseeksi. Sattumia saa mielellään jäädä.

3 comments:

Mari said...

Guacamole on NIIN hyvää! Voisin syödä sitä joka päivä. Ainakin melkein.

Lähetin palautetta blogilistalle tuolloin samasta kohdasta, se korjattiin, mutta muuten mua ärsyttää nimpal et lähdin läiskimään. BLogispotti näyttää toimivan paremmin, ehkä.

Anonymous said...

Kiitos vinkistä!! Minäkin aloin kokeilla tuota Google readeriä.

Pilvi said...

Mari: Sama juttu Guacamolen kanssa, voisin syödä vaikka kuinka paljon. Lisäksi se on niin kauniin vihreetä ja raikasta...ihan herkkua!

Siirisofia: Mä en ole ihan vielä tottunut tohon G-readeriin ja Blogilista toimi monessa jutussa paremmin. Mutta pakko oli vaihtaa tohon, kun alkoi vaan ottaa niin paljon päähän kaikki toi käyttäjäehto-sohellus sun muu...:)