06/12/2008

Kätevä on aina kätevä

Toivottavasti itsenäisyyspäivä on sujunut edes jonkun kohdalla rauhallisesti. Itse ehdin käydä jo päivystyksessä jonottamassa ja saamassa jäykkäkouristusrokotteen. Murhayritysväline on kuvassa. Yritin kävellä sen yli, mutta se pureutuikin puolen sentin mitalta varpaanväliin nostaen pientä paniikkia allekirjoittaneen herkässä mielessä. Muistelin nimittäin saaneeni jäykkäkouristusrokotteen joskus suurten sumujen aikaan eli liian kauan aikaa sitten. No sinne päivystykseen sitten.

Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun maallinen majani tekee tuttavuutta sukkapuikon kanssa. Ala-asteella olin jättänyt käsityöpussin tuolille ja silloin meni alumiinipuikko reidestä läpi. Sillä kertaa se käytiin poistamassa terveyskeskuksessa, koska huusin pää punaisena kotona, että siihen ei saa koskea kukaan. Mietin vaan, että jokohan sitä pääsisi ennätysten kirjaan näillä saavutuksilla. Mulla on tapana aina lohduttaa itseäni, että tekevälle sattuu ja jos ei mitään tee, ei koskaan mitään satukaan.

Onneksi tuossa Knit Picksin harmony sukkapuikkosetissä on 6 puikkoa. Tai siis oli. Nyt on vain viisi.

Mutta itsenäisessä maassa toimii siis vielä julkinen terveydenhuolto, vaikka tällaiset toheltajat sitä turhaan kuormittavatkin. Kiitos ja anteeksi. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

12 comments:

anne-mari said...

autsis!!! Koita nyt jatkaa juhlia vahan rauhallisemmin :D

Hyvaa itsenaisyyspaivaa!

Pilvi said...

Ne on nää extremeharrastukset... pitäis hankkia rauhallisempi harrastus, vaikka joku syöksylasku tai benjihyppy tai jotain...:)

kio said...

au! noi taitaa olla aika terävät

Mari said...

Voi sua pikku raukkaa! Hei, katkenneen puikon osista voisi saada apupuikkoja vaikka palmikoiden tekoon? Hih!

Teija said...

Haa...sun kommenttis mun postaukseen olis voinu olla mun kirjottama, juuri niin minäkin ajattelen. Itse-asiassa kirjotin melkein saman käyttäen samoja sanoja mutta Vuodatus meni lukkoon ja jouduin kirjottaan uudestaan ja sit en enää jaksanut niin pitkästi.Mä kanssa istuin kerran kutimeni päälle ja sukkapuikko painu reiteen silleen et kun nousin ylös niin kudin oli reidessä kiinni. Vedin sen kyllä itte irti. Ja hämmästelin miten se voi niin helposti painua niin syvälle, melko tylppä kuitenkin...

Pilvi said...

Kiitos sympatioista!

Kio: Knit Picksit on ihan pirun teräviä, ja nää oli vielä ohuetkin, 2,5mm.

Mari: Ihan hyvä idea, mutta en oo varma uskallanko enää käyttää moisia murhavälineitä.

Ja Teija: Kiva kuulla, että jollekin muullekin on sattunut jotain samanlaista, vaikka hassua sanoa "kiva kuulla" tällaisista onnettomuuksista...:)

Sanoin siellä päivystyksessä, että mulla meni sukkapuikko varpaanväliin ja se vastaanottonainen kysyi tosi hämmästyneen näköisenä, että: "Anteeksi, mikä meni...?"

Eipä oo pitkään aikaan ollut yhtä hölmö olo...:D

Taija said...

Ihanaa, että joku muukin teloi itseään eilen! Mä ompelin ompelukoneella etusormeeni siksakkia, ei kannata kokeilla kotona!

Koomisinta on, ettei neula edes katkennut! vrt. kolminkertainen kangas usein riittää siihen...

Paranemisia!

Pilvi said...

Auts, ei varmaan sattunut yhtään...:/ Joo, yleensä neulat kyllä katkee vähemmästäkin. Paranemisia sinnekin päin!

Teija said...

Siis parittomilla kerroksilla kerroksen alussa aina lisäys.Eli vielä tulee 8 lisäystä. Ja sit se kavennus lopussa niillä kerroksilla mitkä mainittiin eli 63, 67, 71.

Teija said...

Lisäsin vielä kuvan miltä sen pitäs nyt näyttää...Se on tämmöstä kun on amatööri asialla...kääks.

Mika said...

Kannattaa ajatella positiivisesti, nyt on jäykkäkouristus taas ajantasalla.

Pilvi said...

Äläs ny Teija ruoski ittees, musta on aina hienoa kun joku näkee paljon vaivaa tehdäkseen ohjeita. :D

Ja Mika: Niinpä, en tajua miten oon onnistunut välttämään ton rokotuksen, mutta nyt se ainakin on sit 10 vuotta voimassa.