Kesä on saavuttanut tänään minun osaltani kyllästymispisteensä. Toivoisin jo elokuuta, viileää tuulta ja hämäriä iltoja. Sama juttu joka vuosi, kesä ei ole lempivuodenaikani ja heinäkuun puolenvälin jälkeen en vaan enää jaksa yrittää rakastaa sitä. Viikonloppuisin on silti ihanaa heittäytyä levyksi jokirantaan lukemaan jotain hyvää kirjaa tai ylipäänsä kirjaa. Lukemaan kirjaa, hyvää tai huonoa. Tai olemaan lukematta. Viime viikonloppuna luin Lauri Timosen kirjoittaman henkilökuvan Matti Pellonpäästä ja olihan se ihan syventymisen arvoinen. Ainakin siinä oli haastateltu ystäviä ja työkavereita, toisaalta kirjan kirjoittaja on ehkä liian nuori mies kertomaan tämäntyyppisen tarinan, minkä hän tosin itsekin myöntää alkupuheessa. Kirjoittajan varauksettoman ihailun ja jumaloinnin seasta on vähän vaikeaa hahmottaa todellista Pellonpäätä, ihminen hänkin oli ja luultavasti moni läheinen joutui kokemaan boheemielämän raadollisuuden omalla kohdallaan. En tiedä, en tuntenut häntä, en piittaa hänen yksityiselämästään. Fanitan ja jumaloin itsekin häntä näyttelijänä.
Tyypillistä minua; päätin aamulla opetella virkkaamaan. Kaikki virkkuukoukut kateissa. Hohhoijaa. Onneksi apu asuu parin korttelin päässä, mutta en vaan voi ymmärtää, miten kaikki voi aina olla hukassa. Onneksi minä itse olen löytynyt, tallessa ja ainakin jollain tasolla voimissani.
No comments:
Post a Comment