06/04/2007

Friday night knitting fever

En jaksanut tänä vuonna lähteä lainkaan Kyöpelinvuorelle. Osasyynä tämän vuotuisen noitaspektaakkelin skippaamiseen oli kahvipannun yllättävä katoaminen sekä kissojen vanhemmiten paheneva matkapahoinvointi. Yritä nyt sitten matkustaa kahden yrjöävän katin kanssa, siinä ei loitsutkaan auta...

Kyöpelinvuoren sijaan kävin Naantalissa (jossa on Kuparivuori (siellä en käynyt...)).
Äitini, joka ei siis ole noita, oli erehdyksessä ostanut kasan rumia tyynyliinoja, joten hän arvasi (oikein) minun rakastavan niitä. Meillä on kaiken suhteen täysin erilainen maku ja kaupassa ollessaan hän valitsee esimerkiksi lahjoja sillä perusteella, että "onpas rumat lakanat, ostanpa ne tyttärelleni". Ja aina menee nappiin, nääkin tyynyliinat (päänleputtimen suojukset) on musta aivan ihanat!

Ja kaikki tämä siis hyvässä ja rakastavassa yhteishengessä.















Ja koska kukaan ei ole hoksannut pyytää minua treffeille tänään, olen neulonut. Löysin jostain vanhan Novitan nuorisoliitteen ja aloin väsätä Filatin luumunpunaisesta Landistä kietaisuneuletta jättikokoisilla puikoilla. Olinkin jo unohtanut, kuinka vauhdikkaasti haloilla syntyy neulepintaa. Mä en enää koskaan neulo kasia pienemmillä tikuilla.

5 comments:

Anonymous said...

Heh, tuohan kuulostaa vähän samanlaiselta kuin mun ja äidin reissut lakanaosastolle... ;) Äitillä on mun mielestä tosi tylsän ja pliisun värisiä lakanoita, ja yritin hänelle sitten ehdottaa vähän muutakin väriä kuin sitä sinistä ja valkoista. Minun ehdottamistani lakanoista äiti tuumasi, että "kun nuo ovat niin kauhean värikkäät" - ne oli viininpunaiset, joka mun mielestä on tosi synkkä ja tumma väri, ja siksi sitä ehdotinkin äitille, kun hän tykkää tummista väreistä. Mutta oli sitten hänelle liian "värikäs". ;) Jännä kyllä, ettei aina mene äidin ja tyttären maut yhteen, ja toisaalta hyvä niinkin. Oishan se kauheaa, jos joka asiassa muistuttaisi omaa äitiään... ;)

Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle! :)

Anonymous said...

Ihanaa omistaa äiti ja vielä tuollainen! Ihania tyynyliinoja nuo olisivat minustakin.

Iloista pääsiäistä sinulle!

Pilvi said...

Musta tuntuu, että me jotenkin avarretaan toistemme ajattelua juuri sen erilaisuuden takia. Ja ihan totta puhut, Palaga. On mukavaa, että äiti on olemassa.

anne-mari said...

tulinpa vastavisiitille... kiitos kommentista. Kiva blogi sinulla ja tosi suloisia kisuja!

Tuo lanka on aivan ihanan varista!

Kylla aiti aina tietaa... mun lahettaa neulelehtia suomesta aina kun on sita mielta, etta niissa voisi olla jotain mika muakin kiinnostaisi, ja yleensa osuu oikeaan.

Hauskaa paasiaista!

Pilvi said...

Kiitoksia, kerroin kisuille terveiset...:)