15/04/2007

Oi voi

Mihin kaikkeen neuleen valmistuminen voikaan tyssätä... hmm, mietitäänpä.

1. Kaunis kevätpäivä ulkosalla (ei huvita kököttää soffan nurkassa).
2. Vuodenaikaan sopimattoman neulepaidan saumojen ompelu (jos sen tekee valmiiksi, sitä ei voi kuitenkaan pitää NYT).
3. Saumojen ompelu yleensäkin.

4. Muistinko jo mainita saumojen ompelun?
5. Joku virhe jossain ja purkaakin pitäisi ja äh...*kirottu neuleenroikale lentää kaaressa lankakaapin pimeimpään nurkkaan, jota myös mustaksi aukoksi kutsutaan*.


6. Kesken neuleen teon allergian vuoksi myydyt puikot (okei, tää on vähän omituinen kohta...liittyy sammakkovillatakkiin ja nikkeliä sisältäneisiin Addeihin).
7. Puuttuvat napit tai muut olennaiset osaset.

8. Epäilys siitä, että valmiista neuleesta tulee isona susiruma.
9. Ihana keväinen pitsineule, joka ei suinkaan uhkaa muiden keskeneräisten valmistumista, sillä voihan sitä tehdä monia asioita rinnakkain...voihan?
10. Sokerina pohjalla miljoonan langanpään päättelyurakka...blääh.

Ulkoistamisesta oli muistaakseni joskus aiemminkin puhetta ja tässähän sille olisi taas käyttöä. Lähetä päättelemätön ja kymmenenä kappaleena oleva mörvelöneule kiinalaiselle ompelijattarelle ja saa kahden viikon päästä takaisin ready-to-wear -neule... anyone reading this in China...anybody....ANYBODYYYYYYYYYYY?


Edit: Hemmetti, mullahan on startitis. Ihan selvä tapaus... täytyy ottaa puheeksi lääkärin kanssa.

10 comments:

muoriska said...

Hmm... kerä laatulankaa ja postimaksut.. tehdäänkö diili :D

Anonymous said...

Haha, hauska ! Anybodyyyy....:D Mainitsitko jo saumojen ompelun? Inhoon !!!!!

Pilvi said...

Kiitos, Lao Che Muoriska, mutta tää taistelu on käytävä yksin...:/

Ja Teija, juuri näin. Oi voi...

Anonymous said...

Lisäisin listaan vetoketjun kiinnittämisen (käsin). Inhoan käsinompelua, eli siis myös saumoja, mutta se vetoketju oli jotakin aivan järkyttävää... Lievällä väkivallalla epäsiististi ruhjottu vetskari pääsi purkutuomion alle alta aikayksikön. Se paita tietysti lojuu edelleen ketjuttomana tuolla jossakin (mihin päivä ei paista...) :D

Pilvi said...

Aivan, vetoketju. Mä olen niin kovasti vältellyt vetskarin ompelua, että olen muokannut kaikkiin vetskuneuleisiin nappilistan. Oireellista.

Anonymous said...

Jep, saumojen ompelu on ihan vihoviimeistä puuhaa! Miksei kaikkea, siis IHAN kaikkea voi tehdä pyörönä ja ilman sauman saumaa... Kuka kehittäisi tekniikan?! Ei se voi olla mahdotonta, kun kaikki tähän astikin keksitty on saatu aikanaan keksittyä...

Anonymous said...

Kiits :) SK 11/2000 oli haalarinkaavoja joita siis muokkasin jonkinverran.

Pilvi said...

Hannaliini: mä epäilen että se on jo keksitty, mutta CIA panttaa sitä arkistoissaan...:)

AnneV said...

Tainnut olla taas telepatiaa ilmassa - oisin voinut itte kirjoittaa aivan saman jutun, paitti että puikkoja en sentään oo myyny kesken leikin. Meille tulla posahti helteet kesken kaiken (yli kolkyt astetta tänään), ja mun tähän-asti-ah-niin-nopeatekoinen villatakki Novitan Rustikasta uhkaa jäädä viimeistelyä vaille. Jos vielä kaiken muun sais kohalleen, niin tähän sopivia nappeja ei sitten kyllä oo missään.

Pilvi said...

AnneV: Se johtuu varmaan tästä keväästä...ja se nopeatekoisuus taitaa olla ansa (taas salaliittoteoria!), nimittäin toi mun aikaisemmin aloitettu kietsu oli juuri tällainen muka-tosi-nopee-tehdä ja niinhän se sitten jymähti siihen koontivaiheeseen...:)